forum

Osu! nettisivuston sekä pelin sisällön suomentaminen

posted
Total Posts
46
Topic Starter
Gemi
Osuussa tulee jatkossa olemaan mahdollisuus vaihtaa pelin sekä nettisivuston kieltä pelaajan näin halutessa. Myös suomi on mukana mahdollisesti lisättävissä kielissä, joten jos saamme joukolla sivuston ja pelin sisällön suomennettua, voidaan suomenkieli lisätä vaihtoehdoksi. Toki suomalaisten englanninkielen osaaminen on erittäin hyvää ja siksi tämän tekeminen ei olekaan varmasti suurin prioriteetti, mutta mielestäni kyseessä on hyvä mahdollisuus tuoda esille suomalaisten osallisuutta osu-yhteisössä.

Pyytäisinkin kaikki kiinnostuneita ilmoittamaan täällä. Kukin saa vapaasti varata mitä tahansa sivuston tai pelin osia omaksi työalueekseen ja lopputulokset voi jättää tähän ketjuun. Muistakaa listata aina originaali versio ja suomenkielinen versio vierekkäin. Olkaa mahdollisimman tarkkoja käännöksissä ja pitäkää huolta kieliopista. Tietysti muut voivat varmasti auttaa ongelmien kanssa, joten kuka vain voi tehdä oman osansa, vaikka ei tuntisikaan omaa kielioppiaan maailman parhaaksi. Kaikki apu on hyödyksi.
Sharkenaa
This map has been deleted on the request of its creator. It is no longer available.

Download: osu! FAQ - Installation.odt
detonator300
Hieno käännös mielestäni. Tuskin tuo "halpa mainosteksti" sitä mitenkään pilaa. Jatka hyvää työtä.

Pitäisi tosiaan ensin tietää miten nuo osu!:n tekstit saa muokattua suomen kielelle jos siitä mielii lokalisoinnin tehdä. Graafiset tekstit ainakin saa tekemällä oman skinnin. Lataa Template Skin osumesta ja muokkaa kuvatiedostot suomen kielelle. Itse en sitä kyllä tee koska pitäisi olla kauhean taitava kuvankäsittelijä. Kirjoitetuista teksteistä (modien selitykset yms.) en tiedä, pitää kai kysyä peppyltä jos hän voisi neuvoa.

Olen itse valmis osallistumaan tähän käännösprojektiin jos tarvitsee.
IppE

detonator300 wrote:

Graafiset tekstit ainakin saa tekemällä oman skinnin. Lataa Template Skin osumesta ja muokkaa kuvatiedostot suomen kielelle.
Voisin tehdä tuon jos aikaa löytyy.

Ilmoittelen kun saan valmiiksi (tai jos tulee kääntämisonglemia x: )

/edit
Tässä nyt on ensimmäinen "satsi" jonka tein. Sanokaa toki jos on jotain kamalasti vialla.
Teen varmaan ylemmät kolme uudestaan samalla fontilla kuin sinisetkin.







detonator300
This map has been deleted on the request of its creator. It is no longer available.
Mukku
This map has been deleted on the request of its creator. It is no longer available.
IppE

Mukku wrote:

Aluksi näytti että nuo pinkit paneelit ois liian tummia. Sitten kävin katsastamassa osusta niin ihan aidolta näyttää :o
Ihan sen templaten päälle tein et kyllä ne aika oikeenlaisia on.

Pitääkin kysyä, kun on se 3 2 1 GO! juttu, niin mitä pistän GO:n tilalle D:
Mukku
Ei siihen minusta mikään muu passaa kuin Go.

Paitsi jos tekee sellasen "Än, yy, tee, NYT" jutun :D Joku vielä äänittämään semmoset nii hyvä tulee
Mara

Mukku wrote:

Ei siihen minusta mikään muu passaa kuin Go.

Paitsi jos tekee sellasen "Än, yy, tee, NYT" jutun :D Joku vielä äänittämään semmoset nii hyvä tulee
Jos haluatte jonkun sanovan tuon, niin voin olla vaikka vapaaehtoinen.
heintsi
Mukku mikin eteen vaa :D
MikuChan_old
moi joo se olisi kiva ja pyytäkää mut kaveriksi touhou fanit^^ :)
IppE
Taas tuli tehtyä vähän näitä, kertokaa toki jos on mielestänne väärin suomenettu ja/tai rumia



(en oo ihan varma tosta combo sanasta, mutta pitää muutenkin tehä varjo vahvemmaks niin kertokaa toki joku sopivampi)




Sitten jos joku vois pohtia miten noi modit suomentais niin että niistä vielä jotenkuten ensikertalainenkin tajuaa mitä ne tekee.
:)
heintsi
Kyllä combon luulisin jokaisen ymmärtävän ihan combona, "sarja, yhdistelmä"(sarja näistä kuitenkin paras) kuulostaa omasta mielestä melkosen oudolta.
Tosi hyvää työtä olet tehnyt.

Kieli poskessa tehtyjä ehdotuksia modien suomennukseen:
Doubletime=Tuplanopeus,
no fail=kuolemattomuus D:
half time=hidastus
sudden death=kerrasta poikki :D
no video=ei videota
flashlight=putkinäkö :D
autopilot=autopilotti
relax=ota rennosti

spun out, hard rock ja hidden vähä vaikeampia suomentaa. muutkin kuulostaa äärettömän typerältä suomeksi :D mutta ainakin noista saattais jonkin verran saada selkoa mitä mikäkin moodi tekee.
Mara

heintsi wrote:

Kyllä combon luulisin jokaisen ymmärtävän ihan combona, "sarja, yhdistelmä"(sarja näistä kuitenkin paras) kuulostaa omasta mielestä melkosen oudolta.
Tosi hyvää työtä olet tehnyt.

Kieli poskessa tehtyjä ehdotuksia modien suomennukseen:
Doubletime=Tuplanopeus,
no fail=kuolemattomuus D:
half time=hidastus
sudden death=kerrasta poikki :D
no video=ei videota
flashlight=putkinäkö :D
autopilot=autopilotti
relax=ota rennosti

spun out, hard rock ja hidden vähä vaikeampia suomentaa. muutkin kuulostaa äärettömän typerältä suomeksi :D mutta ainakin noista saattais jonkin verran saada selkoa mitä mikäkin moodi tekee.
Mutta eikös flashlight ole taskulamppu?
Mukku
Haha, putkinäkö :D

Easy puuttuu
detonator300
This map has been deleted on the request of its creator. It is no longer available.
IppE

detonator300 wrote:

Hyvät suomennokset, tosin Flashlight ehkä toimisi paremmin ihan taskulamppuna. (putkinäkö XD)
Ja Hidden vois ehkä olla piilotettu tai katoavat (toivottavasti eivät ole niin typeriä kuin luulen...)
Sitten vielä... Ippen kuvat ei näy mun koneella, apua...
On toi imagehosti välillä vähän mitä sattuu mut kyllä ne pitäs näkyä ellei joku neropatti ole menny estään IP:tä 66.147.238.20 koneellas :S
Vai puuttuuko .png tuki selaimesta? :?

Kuuitenkin koitan saada loput kuvista tehtyä tässä seuraavan parin viikon aikana.
heintsi
This map has been deleted on the request of its creator. It is no longer available.
Mukku
Easy = Helpotus
Hardrock = Vaikeutus
Hidden = Kummitus :D
IppE
Eipä se hidden kyl englannikskaan kovin hyvin selitä mitä mokoma tekee...
Mara

IppE602 wrote:

Eipä se hidden kyl englannikskaan kovin hyvin selitä mitä mokoma tekee...
Totta, siispä suomennos on "hipan ja piilosleikin risteytys".

Eikun... Hetkinen nyt...
IppE
Hieman päivitystä edestymisestä (joka on pientä :oops: )



Nyt sitten keksitte ihan oikeesti lopullisen suomennoksen sanalle beatmap tai murhaan jonkun :evil:
Oma (ja Sumean) ehdotus on että pidetään beatmap ihan beatmappina niin ei kukaan sekoa mistään rytmikartoista yms. scheissestä.
Sumea
Postaan vain siksi että tiedätte.

Herrasmies joka on postannut päälläni on oikeassa.
IppE
Hidden on nyt sitten piiloitettu paremman suomennoksen puutteessa.



Joku vois muuten alkaa jo tota muun pelin suomentamista jos tästä aiotaan ihan virallinen localization juttu tehdä, skinissä kun ei oo kun modit, spinnerin clear ja alun are you ready juttu tekemättä.
miikkak
Piilotettu kuulostaisi omaan korvaani paremmalta, kuin piiloitettu
Mukku
Kummitus :<
IppE

miikkak wrote:

Piilotettu kuulostaisi omaan korvaani paremmalta, kuin piiloitettu
Mutta piiloitettu on äidinkielellisesti oikeampi tapa ilmaista kyseinen sana.

Luulisin (Äidinkieli 7 lopputodistuksessa 8-)). Voihan sen toki vaihtaa.

vois ton satunnainen kartta vaihtaa -> satunnainen beatmap. Makes moar sense.
miikkak
Käykäähän ihmiset tuolla pTransl:issa hyväksymässä noita suomenkielisiä käännöksiä
heintsi
piilotettu on oikein (Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme) :D mutta hyvää työtä ippe. mikä ptransl miikkak?
ja annan plussaa ehdotukselle että pidetään beatmap ihan beatmappina.
miikkak
IppE

heintsi wrote:

piilotettu on oikein (Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme) :D mutta hyvää työtä ippe. mikä ptransl miikkak?
ja annan plussaa ehdotukselle että pidetään beatmap ihan beatmappina.
Sen siittä saa kun nukkuu äidinkielessä :D

No vaihdan sen kunhan saan taas tehtyä noita, koittakaa te sillävälin päästä sopuun lopuista modeista.
heintsi

IppE602 wrote:

Sen siittä saa kun nukkuu äidinkielessä :D

No vaihdan sen kunhan saan taas tehtyä noita, koittakaa te sillävälin päästä sopuun lopuista modeista.

On tässä vähän itse kukin nukkunut :D mulla oli 6 lukios äidinkieli.. Ja en oikee tiiä, noi mun omat ehdotukset oli enemmänki läppiä mutta voit käyttää niitä jos haluat :D

EDIT: kävin nyt tuolla ptransl:ssa ja tein jotain pikkumuutoksia. Tärkeimpänä omana muutoksena oli beatmapin jättäminen beatmapiksi, mielestäni kentällä ei ole mitään tekemistä beatmapin kanssa.
miikkak:n ja muiden suomennokset oli ihan hyviä ja järkeviä.
Tosin suomenkielistä sanaa kompensaatio musiikillisessa merkityksessä - en ole ikinä kuullut, mutta ehkä se kuuluu enemmänkin kehittyneempään musiikkisanastoon.
detonator300
Wikisanakirjan mukaan offset olis suomeksi kompensaatio. Oli siellä muitakin sanoja mut kompensaatio toimii varmaan parhaiten.

Lisäksi: Missä hitossa viipyvät modien selitystekstit? (Mahtaako olla pTranslissa semmoisia...) Tekisin itse kun osais käyttää paremmin. Missään ei näy linkkiä josta vois lisätä ekan käännöksen.
heintsi
joo iteki ihmettelin ku siellä ei ollu modeja mahdollista kääntää. mutta eipä niitä olekkaan missään pelin sisäisissä teksteissä muualla kuin skinissä.
IppE
Pientä thread necroilua mutta nyt kun osun suomalainen yhteisö on herännyt niin tätä vois alkaa taas miettimään.

Eli FAQ:ista on ykköskohta tietääkseni suomennettu.
Skinistä puuttuu modit (kun ei oikein päästy yhteisymmärrykseen nimistä jos noita nyt suomennetaan ollenkaan)
Pelin sisäiset valikot yms. pitää suomentaa.


Eli nyt suomentamaan kun ei teillä kesällä kuitenkaan parempaakaan tekemistä ole.
Minä voin hoitaa tuon skinin tekemisen, kun sen jo aika pitkälle sain.
Mianki
Woo nyt on suomennoksia, ja kaikki kielet muutenkin :D. Kenellehän menee propsit tästä, tietääkö kukaa?
kupruileva
mulla ei ainakaa muutu mitenkää o_o

*EDIT* Joo nyt huomasin kyl :) mut mitä tarkoittaa Online tasoituksesi :D
Oddasat90

miikkak wrote:

Lukekaas tuolta:

viewtopic.php?f=2&t=15603
Kai noiden ehdottelusta viel hyötyy jotain? Itse kävin siel ehdottamas joitaki, oli kyl kivaa jostain syystä.
IppE
Pitäsköhän tehä toi localization finnish skin loppuun :?
Mara
Ja kieli muuttui takaisin enkuksi ainakin omalta osalta. :)
IppE
Ei ole näköjään ihan kokonaan suomennettu vieläkään khyl...

Mutta ei ole mun localization finnish skin myöskään :D

http://dl.dropbox.com/u/1725333/Files/o ... innish.rar

Jatkakoon joku, tuossa ne mitä sain tehtyä.
Mara
nope.avi
IppE
No en mää sulta kysynykkään, kun et osaa mitään :3c
Mara
Hiljaa pieni lapsi, sinun pitäisi olla jo nukkumassa.
Oddasat90

IppE602 wrote:

Ei ole näköjään ihan kokonaan suomennettu vieläkään khyl...

Mutta ei ole mun localization finnish skin myöskään :D

http://dl.dropbox.com/u/1725333/Files/o ... innish.rar

Jatkakoon joku, tuossa ne mitä sain tehtyä.
Mikä mahtaa olla fontti?
IppE
En kyllä yhtään muista, mutta Hobo tais olla yks.
Please sign in to reply.

New reply