forum

Osu!n hyödyt ja haitat

posted
Total Posts
44
Topic Starter
Shieva
Eli siis lyhyesti ja ytimekkäästi: mitä hyötyä ja mitä haittaa Osu!n pelaamisesta on teille ollut?

Omat osun aiheuttamat haitat ovat ainakin sormi-, käsi- ja selkäkivut. Selkäkipuja ei niinkään osun takia ole tullut, jonkunverran vain istumisesta, mutta sitä tulee normaalistikin koneella olosta. Sormet on ehkä eniten kärsineet osusta: vasemman käden etu- ja keskisormi ovat vuorotellen kipeänä rasittaessa. Lähinnä se vaikuttaa ite pelaamiseen (usein joutuu lopettamaan kivun takia, tai itse pelaaminen kärsii kun ei yksinkertaisesti jaksa). Huomasin myös koulussa kirjoittaessani normaalia enemmän varsinkin keskisormen olevan lähes käyttökelvoton. Käsi taas ei ole ollut kun hetkellisesti pelaamisen aikana tai sen jälkeen kipeä.

Hyötyjä on tietysti paljon enemmän. Osun kautta on tullut löydettyä todella paljon hyviä kappaleita sekä laulajia. Varsinaisesti kavereita en ole saanut, mutta osun kautta olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin sekä pitänyt yhteyttä vanhoihin tuttavuuksiin. Rytmitaju on varmasti myös kehittynyt, ja nykyään lähes aina musiikkia kuunnellessa siitä alkaa kuuntelemaan mapattavia kohtia. Tietysti myös aika on kulunut mukavammin osun parissa.
IppE
Taitaa olla ajoittaiset sormikivut (yleensä alkaa särkeen 2-3 tunnin pelaamisen jälkeen) ja addiktoivuus ainoot haittapuolet mun kannalta.

Hyötyä on erinäiset naurut, hyvä ajankulu ja uudet e-tuttavuudet :3
Orkel
Minulla sattuu sormiin erittäin harvoin vaikka pelailen osua aika paljon. Yleensä vain piiitkien streamkenttien jälkeen. Onneksi.
Mara
Olen päässyt ulkomaalaisten kanssa aika paljon tekemään kaikkea törkeän mukavaa. Vent ftw.

Haittoja en jaksa keksiä.
heintsi
haitat: alkuaikoina itseltä meni täysin kontrolli omaan pelaamiseen, en oikein pystynyt lopettamaan pelaamista kun addiktoi niin pirusti.(mikään peli ei oo vielä addiktoinut näin paljon)
toisena haittana on kämppis joka nauraa vieressä usein kun pelaan :D ("Näyttää nii vitun turhalta", "jos pitää pelata ni pelaa ees kunnon pelejä" tms.)
Kolmantena haittana on ehkä kuulon pieni heikentyminen, ei tahdo aina kuulla jos joku puhuu hiljasella äänellä vaikka olis vaa 2 metrinkin päässä.
hyötyjä: päässyt tutustumaan tosi hyvään yhteisöön, monet nettituttavuudet, ja rytmitajun kehitys. Sorminäppäryys on myös kehittynyt melko paljon.

Sormikipuja oli oikeastaan vaan alkuaikoina.. toki jos jotain streammappia pelaa, niin sormet on aika hellänä ja pelaaminen taukoaakin usein siihen hetkeksi.
Sutsuka
.
Mukku
Itelläkään ei sormikipuja ole ollut varmaan vuoteen enään. Kuulo on kyllä heikentyny aika rajusti. Ennen oli hyväkin kuulo mutta nyt se on reilusti below average. Perkeleen kuulokkeet.

Ja hyötyä on ainaski että hyviä online kamuja on tullut ja hyvää musiikkia löytynyt. Woosh!
kupruileva
Haittoja ei ole oikeestaan muuta kun satunnainen ragetus :D mut onneks seki hellittää hermosauhulla...

hyötyä on just niinku osa onki jo sanonu et rytmitajun paraneminen ja uuden musan löytäminen
Lanttu

Sutsuka wrote:

''Tästä se mappi on muuten hyvä/paska.'' Tai ''Tästä muuten sais hienon mapin.''
^Niin totta. 8D

Ei kai tässä haittapuolia ole muuta kuin käsivammaisena pelatessa tykkää tulla paikat vielä tavallista enemmän kipeiksi. o/ Mutta emme anna sen häiritä.

Ai niin ja tosiaan se ragetus täälläkin.

Hyviä puolia kaikki ne samat mitä muutkin listaa---
UUSKA
Hyviä puolia on uusi musiikki ja uuret ihmisit. haittoja taas ei ole.
Sumea
Haitat:
Uskomattoman raivon jälkiä useasti kädessä, näppäimistössä, hiiressä ja otsassa. (osu! on top #1 peleissä joista suutun silmittömästi, ja kaikki väkivalta mitä raivossa harrastan on jollain tavalla satuttavaa/haavoittavaa minulle) (Älkää kysykö, olen silti pelannut osua järjettömän paljon, oikeastaan se on 5 pelatuin peli ever)

Menetetty aika. - TUNTEJA - toki TF2, zombie panic ja Garry's Mod voittaa tässä asiassa.

Hyödyt:
Olen parantunut "aika hyvään" tasoon TAAS yhdessä rytmipelissä. EN taida pahasti valehdella jos sanon että maailman rytmipeleistä ainoat mitä en ole pelannut jossain muodossa on Pump it up, DJ hero ja Guitaroo Man.

En osaa sanoa koordinaatiosta tai mistään - Sen lisäksi Osu opetti että osaan käyttää Hiiräni parhaiten 800 DPI asennossa...
Andriani
Itellä ei kyllä ainakaan ole sormet menny kipeäksi, eikä kuulo heikennyt. Itseasiassa lääkärissä todettiin että minulla on erityisen hyvä kuulo :D
No hyviä kappaleita löytyy aika paljon, toi rytmitajukin kai vähän parantuu pelatessa.
Mara
Joo, suomalaisiakin kaveruksia olen saanut hirvittävän helposti. Nytkin yksi niistä istuu vieressäni.
IppE

LunaticMara wrote:

Nytkin yksi niistä istuu vieressäni.
Ja mara vaan dataa 8-)
Mara
Joo, ei me ees puhuta tai mitää. En mä niin villi jätkä ole perkele.
Numbbi
Hyödyt ja haitat.. Hm.

Addiktoiva, hermot menee liiankin helposti, hyvää musaa, löytää uutta musaa, herpderp.

Ei jaksa miettiä. D:
Kayah_old
Haitat: ranne- ja hartiakivut. Näitä tulee lähinnä spinnereistä, kun tulee jännitettyä koko kättä epämääräisesti. Olen myös huomannut että muutaman tunnin pelaamisen jälkeen alkaa pelikäden sormet kylmetä. Tässä vaiheessa on pakko lopettaa pelaaminen.

Hyödyt: uusia kavereita, paljon uutta musiikkia ja jos on tylsää niin eikun Osua pelaamaan niin johan tunnit vierähtää nopeasti. Myöskin ruosteeseen joutunut englannin kieli on parantunut kun multipeleissä saa jauhaa englantia enemmän kuin tarpeeksi.
IppE

Kayah wrote:

Olen myös huomannut että muutaman tunnin pelaamisen jälkeen alkaa pelikäden sormet kylmetä.
On muuten ärsyttävää toi kun ei tuu streameista mitään kylmin sormin.
Numbbi

IppE602 wrote:

Kayah wrote:

Olen myös huomannut että muutaman tunnin pelaamisen jälkeen alkaa pelikäden sormet kylmetä.
On muuten ärsyttävää toi kun ei tuu streameista mitään kylmin sormin.
Ei niistä tule kyllä muutenkaan mitään. ;___;
IppE

Numbbi wrote:

Ei niistä tule kyllä muutenkaan mitään. ;___;
Jotkut osaa jotkut ei :3

Ei ne mullakaan aina nappiin mene.
Mukku

IppE602 wrote:

Numbbi wrote:

Ei niistä tule kyllä muutenkaan mitään. ;___;
Jotkut osaa jotkut ei :3

Ei ne mullakaan aina nappiin mene.
Mullaki kauhee streamivaikeus. Kaikenlaisia streameja osaan kyllä combottaa mutta sormet on vaan liian hitaat. Menee jo vaikeaksi siinä 171~173 bpm kohdalla. Tämän takia joidenkin insaneiden pelaaminen on fyysisesti aivan mahdotonta. :(
IppE
Mulla taas on sellanen ongelma että varsinkin lyhyemmissä tulee näpyteltyä turhankin nopeesti D:
Numbbi

IppE602 wrote:

Mulla taas on sellanen ongelma että varsinkin lyhyemmissä tulee näpyteltyä turhankin nopeesti D:
Mulla on ongelma että painan liian nopeesti ja liian hitaasti ja liian aikasin ja liian myöhään.
IppE
Numbbi on ongelmalapsi.
Numbbi

IppE602 wrote:

Numbbi on ongelmalapsi.
Etenkin osu!:ssa. ;___;
IppE

Numbbi wrote:

Etenkin osu!:ssa. ;___;
No hätä, IppE antaa tukea.

;3
Numbbi

IppE602 wrote:

Numbbi wrote:

Etenkin osu!:ssa. ;___;
No hätä, IppE antaa tukea.

;3
Yeaaaaah~ !

Spinnerit on myös ongelmallisia.
IppE
390 rpm is not hard.
Numbbi
Liian "suuresti" pyöritän. Dats da problem.
Sutsuka
Streamit ja spinnerit on ihan helppoja.

"m86kb#RTBTG3t-hyhfs
Numbbi
Mistä kohtaa
Sutsuka
.
IppE
Aika onnistunut derailaus muuten :3

Ja jumpit on ihania.
Sutsuka
.
Numbbi
Jump </3
Stream </3
Spinnerit </3
Lanttu
SILLON KU ON KAIKKEA MUKAVASTI SEKASIN SILLAIN KIVASTI MUTTA EI LIIKAA ON NIIN PARASTA<3

Jos streameissä BPM menee yli 190 tai alle 120 niin on vaikeaa. >: Ja hypyt on kivempia ku streamit.
Kdeff

Lanttu wrote:

SILLON KU ON KAIKKEA MUKAVASTI SEKASIN SILLAIN KIVASTI MUTTA EI LIIKAA ON NIIN PARASTA<3

Jos streameissä BPM menee yli 190 tai alle 120 niin on vaikeaa. >: Ja hypyt on kivempia ku streamit.
*pat pat* Lanttu parka. :(

Ihan sekasin. :?
IppE
Mitenniin sekasin, varsin fiksu kommentti kun sen oikein oivaltaa.
Numbbi

IppE602 wrote:

Mitenniin sekasin, varsin fiksu kommentti kun sen oikein oivaltaa.
Niinpä.
Oddasat90
Lintsasin koulusta. Yksi syy oli osu... :D

Haitta: Osu vaan koukuttaa nii liikaa.

Hyödyt on kai se että rytmitaju kehittyy?
IppE
Itse otin vahingossa vapaapäivän kun luulin että on etäopiskelua vaikka se on vasta huomenna.
Sutsuka
Ite en vaan käy koulussa.
IppE
Kelalomake, lomakekela.
Mara

IppE602 wrote:

Itse otin vahingossa vapaapäivän kun luulin että on etäopiskelua vaikka se on vasta huomenna.
Nice.
Please sign in to reply.

New reply